"TUNNE JUURESI, KESTÄ ELÄMÄN TUULET", LIISA KELTINKANGAS-JÄRVINEN PUHUI SUKUJUHLASSA.
ALAJÄRVI
Raimo Hautanen
- Suvun yhteiset
tarinat ja muistot rakentavat ihmiselle juuria ja kohottavat itsetuntoa.
Pohjalaiset ihmiset nauravat samanlaisille jutuille ja vitseille, jotka jonkin
toisen murrealueen väen keskuudessa eivät saa suupieliä kohoamaan, kertoi
professori Liisa Keltikangas-Järvinen. Hän puhui Skrabb-Tallbacka- suvun
kuudennessa juhlassa Alajärvellä.
- Pohjanmaalla uho alkaa Alavudelta ja loppuu Kälviälle. Skrabbien suku ei edusta ainakaan kaikkein vaatimattominta väkeä, nauratti Keltikangas-Järvinen juhlayleisöä. Hän kuuluu sukuun isänsä puolelta.
Keltikangas-Järvinen kertoi kahdenlaisista ihmistyypeistä, joita kumpaakin on tarvittu ja tarvitaan ihmiskunnan kehittämisessä. Elämyshakuiset ihmiset ottavat riskejä, ovat rohkeita ja huolettomia. Monet siirtolaisiksi lähteneet ovat olleet juuri heitä.
Harmeja välttämään pyrkivät eivät ota riskejä. He rakastavat pysyvyyttä ja turvallisuutta.
- Näillä piirteillä ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa. Suhtautumistavat kertovat erilaisten ihmisten ensireaktioista. Toisaalta elämyshakuisuus vie äärimmillään esimerkiksi huumekokeiluihin, sillä kaikille mikään ei tunnu riittävän, Liisa Keltikangas-Järvinen muistutti.
50-vuotias sukuyhdistys
Pohjanmaan vanhimpiin kuuluvan sukuyhdistyksen juhla aloitettiin suvivirrellä ja lehtori Kirsti Riihimäen pitämällä hartaushetkellä. Hän lähetti myös seppelepartiot, jotka laskivat kukkalaitteensa sankarihaudoille ja siirtolaismuistomerkille.
Sukuyhdistyksen puheenjohtaja Raimo Hautanen julkisti tervehdyspuheessaan tuoreen sukukirjan Skrabb-Tallbacka-suvun vaiheita toisen osan. Kirjaa tehtiin kolme vuotta Maiju Viitaniemen johdolla. Yli 700-sivuisesta kirjasta löytyvät tiedot 12000 suvun jäsenestä.
Kaikkia varattuja sukukirjoja ei lunastettu juhlasta, mutta ne voi hakea Alajärven Nordean konttorista. Sieltä saa myös kirjaa varten lähetettyjä valokuvia. Kirjaa myydään lisäksi Alajärven ja Soinin Osuuspankeissa.
Pelle
Petrus tarjoili nauruterapiaa myös eturivissä istuville eli Maiju Viitaniemelle,
Raimo Hautaselle, Liisa Keltikangas-Järviselle, Sakari ja Severi Tallbackalle,
Heikki Koskelalle sekä Osmo Tallbackalle.
Tiina Paalijärvi lauloi juhlassa Ismo Pitkäsen säestyksellä. Hoiskon naisvoimistelijoiden tyttöjen esityksen ohjasi Minna Latvala.
Juhlan erikoisin esiintyjä oli viihdetaiteilija Pekka J. Laine. Tämä jyväskyläläinen nauruterapeuttinakin tunnettu viihdyttäjä on Alajärvellä syntyneen ja Lumivaarassa kuolleen Aleksanteri Tallbackan tyttärenpoika.
Pello Petruksen hahmossa esiintynyt Laine hauskuutti erityisesti juhlan nuorimpia osanottajia taikatempuillaan. Juhlan päätössanat lausunut Maiju Viitaniemi esitteli sukukirjatoimikunnan ja kertasi kirjanteon vaiheita.

Sukujuhla houkutteli Alajärven koulukeskukseen kolmisensataa vierasta. Väkeä tuli 36 suomalaiselta paikkakunnalta ja Ruotsista. Yhdysvalloista saapui puolisen tusinaa juuristaan kiinnostunutta.
Sukukokous valitsi sukuneuvostoon viisivuotiskaudeksi Eero Kantolan, Esko Keltikankaan, Osmo Aution, Leena Luoma-ahon, Seppo Lahden, Juhani Saukon ja Anja Rantalan Alajärveltä, Jarmo Sepän ja Simo Viitaniemen Seinäjoelta, Raimo Hautasen Ilmajoelta, Severi Tallbackan Ähtäristä, Osmo Tallbackan Mynämäeltä ja Heli Karhumäki- Seppä- Lassilan Lapualta ja Susanna Jokiperän Espoosta.
Pelle Petrus eli Pekka J. Laine hauskutti kaikenikäisiä sukulaisia.
Valokuvat: Tapani Tallbacka