SKRABB-TALLBACKAN SEITSEMÄS SUKUJUHLA LAUANTAINA 30.6.2012
Skrabb-Tallbackan suku kokoontuu seitsemänteen sukujuhlaansa Alajärvelle kirkkoon ja koulukeskukseen. Ajankohtana on lauantai kesäkuun 30. päivä klo 12-17. Nyt on mahdollisuus tavata sukua leppoisissa tunnelmissa ja kiinnittyä entistä vahvemmin järviseutulaisiin juuriinsa.
Juhlapäivä alkaa klo 12 Alajärven kirkossa pohjalaisella
tarinateoksella Lakeus, rukous, vapaus – Sinun sukusi tarina. Se
koostuu 11 pikku kertomuksesta ja niiden tunnelmia myötäilevistä
kansanmusiikkisävelmistä. Tarinat kertoo niiden kirjoittaja Heli Karhumäki
ja musiikkikappaleet esittää kansanmusiikkiyhtye Kiharakolmio.
Huumorilla höystetyt tarinat kertovat maakunnan raivaajista,
siirtolaisten koti-ikävästä, sodasta ja perheiden isänikävästä sekä
maakunnan vahvasta hengellisestä juonteesta. Kirkkotilaisuus on avoin
kaikille kiinnostuneille läheltä ja kaukaa, myös muille kuin sukujuhlan
osallistujille. Esityksen kesto on 1 tunti 15 minuuttia.
Sukujuhlaan ilmoittautuminen alkaa Alajärven koulukeskuksessa konsertin jälkeen kello 13.15. Kello 14 ruokaillaan.
Varsinainen juhla aloitetaan kello 15. Juhlapuhujana on Talvivaara-kaivosyhtiön perustaja Pekka Perä. Juhlassa muistellaan suvun edesmenneitä, kiintoisia persoonia Oskari Tallbackaa, Erkki Kantolaa ja Valter Keltikangasta. Juhlassa kuullaan myös musiikkia ja hämmästellään taikuri Jani Hovilan taitoja.
Juhlan jälkeen klo 16 pidetään sukukokous, jossa valitaan
Skrabb-Tallbacka sukuyhdistyksen sukuneuvosto seuraavaksi
viisivuotiskaudeksi.
Sukujuhlassa on myynnissä sukukirjoja sekä suvun tunnuksella
varustettuja solmioneuloja ja pinssejä. Edelleen kerätään ja
päivitetään tietoja suvun jäsenistä mahdollisia myöhempiä julkaisuja
varten. Tietoja on mahdollisuus antaa koulukeskuksessa.
SUKUJUHLATOIMIKUNTA
Seitsemättä sukujuhlaa järjestävään toimikuntaan kuuluvat yhdistyksen puheenjohtajan Raimo Hautasen lisäksi varapuheenjohtaja Osmo Tallbacka, sihteeri Aniita Tallbacka sekä Anne Paavola, Anja Rantala, Heli Karhumäki-Seppä-Lassila, Tuomo Tallbacka, Juho-Matti Paavola, Simo Viitaniemi ja Jarmo Seppä.